Unelmia kohti mennessä kuuluukin vähän pelottaa

Unelmien tavoittelu on jännää puuhaa. Haluan toimia esimerkkinä unelmia kohti menemisestä ja kannustaa muita esimerkilläni. Minun unelmani on toimia valmentajana ja mentorina. Monelle minun kaltaiselleni olisi varmasti apua minun kokemuksistani ja voisin tuoda rohkeutta ja kannustusta sinne missä on epäilyä ja epävarmuutta.

Haluan omalla esimerkilläni todistaa, että kaikki on mahdollista, kun uskoo itseensä. Ei ole tuulesta temmattua ajatus siitä, että “usko itseesi, niin muutkin uskovat sinuun”. Kun muutkin uskovat, saat mahdollisuuden ja on vain itsestäsi kiinni miten sen mahdollisuuden käytät. Tässä piilee kuitenkin pieni ansa, sillä jotta voisi todella aidosti uskoa itseensä, on tunnettava itsensä läpikotaisin. Tai ainakin olla opiskeluissa melko pitkällä. Kun tuntee omat vahvuutensa ja heikkoutensa; tiedostaa, mitä osaa ja mitä osa-alueita kannattaa vahvistaa, tietää mihin haluaa mennä. Vahvasta itsetuntemuksesta syntyy usko omiin kykyihin ja siihen, että pystyy mihin vain, mitä haluaa tehdä. Oppimiskyky kasvaa suhteessa uskon kanssa. Mitä enemmän uskot siihen, että pystyt ja opit, sitä todennäköisemmin myös niin teet.

Unelmat syntyvät uskon vahvistuessa ja taitojen karttuessa. Ymmärryksen laajentuessa alat löytää uusia alueita, joihin voit ulottaa osaamistasi lisää. Haasteet kasvavat joka kerta. Olet ikäänkuin kasvanut edellisen haasteesi yli ja nyt tarvitaan uutta. Mieli aktivoituu jälleen pelottelemaan. Se, mihin olet jo tottunut, ei enää tunnu vaaralliselta. Uudet alueet tuntuvat pelottavilta, sillä niiden valloittamiseen liittyy aina epäonnistumisen pelko. Mieli kertoo myös tarinaa siitä, mitä muut mahdollisesti epäonnistumisesta ajattelevat. Häpeä nostaa päätään, vaikka mitään ei ole vielä tapahtunut. Mielesi tietää aseet, jolla automaattiohjauksessa kulkevan ihmisen voi saada perääntymään. Häpeä ja pelko ovat oivia työkaluja mielelle, joka ylisuojelee omistajaansa.

Itsensä tuntevalle ja tiedostavalle ihmiselle pelko on työkalu, jonka avulla tietää olevansa menossa oikeaan suuntaan. Mitä tärkeämpi asia, sitä varmemmin pelottaa. Pelko ohjaa nykypäivän ihmistä oikeaan suuntaan. Pelko ohjaa kasvun suuntaan.

(Visited 84 times, 1 visits today)

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *