Yrityksestäni ja minusta

"Matkaa voi jatkaa vain sieltä, missä ollaan nyt."

Ota yhteyttä ›

Pelkotanssi on rohkeutta liikkua uutta kohti

Kohtaamalla epävarmuustekijät muutos mahdollistuu.

Pelkotanssin ydin on mennä kohti pelkoja ja muita epämukavuuden tunteita. Kohti meneminen luo yhteyden omaan itseen, ja yhteys on avainasemassa omien arvojen sekä tavoitteiden saavuttamisessa. Pelot toimivat kehittymisen mahdollistajina, mutta myös esteinä – siksi niitä on uskallettava lähestyä. 

Kun pelkoa lähestyy, sen kanssa päätyy kuin jatkuvaan tanssiin. Pelkoa on väistettävä, se on päästettävä lähelle ja otettava vierelle. Välillä pelot vahvistuvat ja vaimentuvat. Samoja pelkoja voi joutua kohtaamaan kerta toisensa jälkeen. Pelon punainen lanka on kuitenkin kaikessa positiivisuudessaan uudistuminen ja kehittyminen. Tämän olen kokenut omakohtaisen polkuni kautta, jossa vuosien ajan menin aktiivisesti kohti omia pelkojani niitä tutkien, niiden taakse nähden ja niistä oppien.

Myös yrityksillä on aika ajoin omat pelkotanssinsa jatkuvan muutoksen myötä. Uuden edessä kovankin luokan ammattilainen voi tuntea epävarmuutta, jota hänen oma sisäinen kriitikkonsa sanelee. Tärkeää on tehdä tämä sisäinen kriitikko näkyväksi ja olla aidosti sitä, mitä on. Samalla vapaudutaan oman mielen uskomuksista, jotka jarruttavat omaa potentiaalia ja kehittymistä. 

Haluan tuoda Pelkotanssin filosofian jokaiseen yritysvalmennukseeni. Uskon uskalluksen voimaan ja siihen, että oppia voi mitä tahansa, jos rohkeus saadaan valjastettua pelkoja peittoavaksi voimaksi!

Ota yhteyttä ›

Virpi Haavisto

Kokenut yhteiskuntatieteiden maisteri, valmentaja, fasilitoija ja yrittäjä.

Taustani on IT-alalla, jossa olen 20 vuoden ajan toiminut lukuisissa rooleissa. IT-palvelupäällikön tehtävien syvintä ydintä oli ihmisten kanssa työskentely asiakassuhteiden vaalimisessa ja vahvistamisessa. Palveluasiantuntijana totuin ratkomaan teknisiä ongelmia, informaatikkona puolestaan jaoin asiantuntemustani ja koulutin muita tiedonhaun taitoihin. 

Nyt olen suunnannut urani valmennusyrittäjyyteen. Minulla on tukeva tausta osaamisen tunnistamisen ja esiintuomisen valmennuksessa, ja olen vaikuttanut Piilo-osaajat ry:ssä useiden vuosien ajan. Syvä ymmärrykseni hiljaisen tiedon jakamisesta, psykologisesta turvallisuudesta ja ajattelun kehittämisestä ovat arvokas apu silloin, kun yrityksissä käydään läpi muutoksia. 

Haluan toimia myös lempeänä, lämminhenkisenä ohjaajana oman rohkeuden kasvattamisessa. Rohkeutta tarvitaan, jotta asiat voivat muuttua.

Ota yhteyttä ›

Pikayhteydenotto

Jätä yhteystietosi, soitamme sinulle ensi tilassa!

Soita